Hinta nousee:

päivää
tuntia
minuuttia
sekuntia

28 päivän startti

– aloita painonpudotus

28 päivän startissa aloitat painon pudottamisen seuraamalla selkeitä ruokaohjeita ja treenaamalla 15 minuuttia kerrallaan.

Kokeile uudenlaista suunnitelma pudottaa painoa ilman kaikkia voimavaroja vieviä vaatimuksia.

Vain 28 päivää riittää tuomaan tuloksia, jotka näkyvät ja tuntuvat kropassa.

3 syytä miksi painonpudotuksen aloittaminen yleensä epäonnistuu

1

Aloitetaan liian monimutkainen painonpudotusprojekti

Moni painonpudotusyritys epäonnistuu, kun yritetään kerralla muuttaa liian montaa asiaa: 

Ruokavalio laitetaan remonttiin, treenimäärät nostetaan kestämättömälle tasolle, luovutaan kaikesta herkuttelusta – ja kokeillaan muitakin äärimmäisiä keinoja.

Pian koko uusi elämä lässähtää omaan mahdottomuuteensa. 

Monilla meistä elämässä on jo valmiiksi paljon tehtäviä ja velvollisuuksia, ja siksi painonpudotus onnistuu varmemmin, kun on järkevä suunnitelma seurattavana.

Suunnitelman pitää sopia omaan arkeen, jossa voi olla paljonkin kiireitä ja muuttujia.

2

Omien voimavarojen arviointi epäonnistuu

Painonpudotusta ja uutta elämää suunnitellessa unohtuu, että omien voimavarojen määrä vaihtelee tilanteesta ja hetkestä riippuen. 

Hyvin jaksavana treenimäärät voivat olla isot ja ruokavalio tarkan niukka, mutta jo hetkeä myöhemmin koko projekti voi kaatua, kun voimavaroja ei olekaan sinä päivänä käytettävissä niin paljon.

Siksi painonpudotuksen tulisi tapahtua niiden päivien ehdoilla, kun voimavaroja ei ole käytössä täyttä määrää. 

Silloin ei tule tunnetta, että “minusta ollutkaan tähän,” ja muutos ei jää kesken.

Varsinkin pysyväää painonpudotusta tavoitellessa suuretkin tulokset tulevat, kun muutoksia tehdään tasaiseen tahtiin.

Sen takia tähän starttiin on valittu vain ne tärkeimmät tekijät, jotka auttavat pudottamaan painoa tehokkaasti, ilman valtavan vaivalloisia ponnistuksia.

3

Ei seurata toimivaa suunnitelmaa

Painonpudotus onnistuu tutkitusti paremmin, kun on selkeä ja toimiva suunnitelma, jota seurata. 

Lisäksi on apua siitä, jos saa ammattilaisen tukea sekä ohjausta.

Ilman suunnitelmaa saatetaan keskittyä täysin vääriin asioihin tai väärässä järjestyksessä oikeisiin asioihin. Tai sitten keskitytään niin pieniin yksityiskohtiin, etteivät ne tuo tuloksia.

Kun apuna on ammattilaisen laatima polku, on helpompi onnistua, koska reitti päämäärään on suunniteltu fiksusti. 

Lisäksi vaikeiden hetkien tai harha-askelien jälkeen on helpompaa palata takaisin oikealle tielle, kun tukena on hyvä suunnitelma.

28 päivän startti on valmis suunnitelma, jota seuraamalla vältät nämä sudenkuopat. Startin tavoitteena on auttaa pudottamaan painoa keskittymällä pienimpään tarvittavaan määrään muutoksia. 

Startti on niin simppeli seurattava, että mukana on helppo pysyä ja saada onnistumisen kokemuksia kiireisessäkin arjessa.

Se sisältää niin vähän liikuntaa, että treenit ehtii taatusti tekemään, mutta tämä määrä silti edistää painonpudotusta ja rasvanpolttoa.

Lisäksi ruokavalion seuraaminen on palasteltu niin helpoksi, että saat painon putoamaan.

Jos tunnistat itsesi seuraavista asioista, startti on suunniteltu juuri sinulle:

Tällaisia tuloksia saat, kun lähdet mukaan ohjelmaan:

Näin 28 päivän startti on auttanut muita asiakkaita aloittamaan painonpudotuksen

Hei, tämä 28 päivän startti on ollut aivan mahtava! Pääsin alkuun painonpudotuksessa, 5 kg lähtenyt ja nyt oon opetellut syömään tervellisemmin, kiitos.

– Heidi

Minut yllätti se, että tällä hetkellä vyötäröltäni on lähtenyt 12 cm ja vaaka näyttää -5 kg ja vain 28 päivässä.

Oloni on energisempi, pirteämpi, toivun jopa työviikosta viikonlopun aikana.

Kyllä suosittelisin starttia muille. Selkeä, hyvät materiaalit, hyvä kokonaisuus ja edullinen.

– Kirsi

Nautin kotona löhöilystä ja hyvästä ruoasta. 60 vuotta kun tuli syksyllä mittariin, tuntui, että elämä hidastui ja kömpelöidyin hetkessä. 

Mun turpealle ja huonolle ololle tulikin piste tämän 28 päivää startin myötä. En ole ollut aiemmin dieteillä.

Ruoan määrä yllätti, en siis olekaan syönyt tarpeeksi.

Olen kiitollinen teille, Maikki ja tiimi. Teitte tämän niin helpoksi minulle toteuttaa. Kaikki on selkeää ja ihanasti tsemppaatte.

– Anne

Lähdin starttiin mukaan, että saisin energiaa arkeen kolmen pienen lapsen kanssa. Opin syömään riittävän isoja annoksia ja kasviksia paljon enemmän kuin ennen. Pääsin irti jatkuvasta herkuttelusta. 

15 min treenit oli sopivan pituisia, kun tuntuu ettei ole aikaa tai virtaa liikunnalle. Painokin laski, vaikka se ei niinkään ollut tavoitteeni.

Yllätyin miten pienilläkin asioilla saa aikaan muutoksia. 

Nykyään olen paljon energisempi, vaikka pienten lasten kanssa heräillään yöllä ja päivät ovat hektisiä. Suosittelen!

– Sofia

Tämän kaiken 28 päivän startti sisältää

28 päivän valmiin suunnitelman

Startti sisältää tarkoin valittuja käytännön tehtäviä, jotka auttavat painonpudotuksessa, vaikka arki olisikin kiireistä.

Tarvitset vain 15 minuuttia joka arkipäivä tehtävän toteuttamiseen, niin huomaat miten syömisen ja liikkumisen tapoja voi muokata pienelläkin vaivalla ja silti saada tuloksia.

Kaikki tehtävät ovat helppokäyttöisellä nettialustalla, johon saat tunnukset.

Kun olet suoriutunut päivän tehtävästä, klikkaa tehtävä tehdyksi. Näin näet, miten etenet startissa kohti päämäärääsi.

3 video-ohjattua treeniä joka viikko

Starttiin kuuluu pienin tarvittava määrä liikuntaa, joka edistää painonpudotusta.

Joka viikko saat yhden sykettä nostava jumpan, yhden lihaskuntotreenin ja yhden kevyen kehonhallintaharjoituksen.

Nämä treenit ovat helppoja toteuttaa, vaikka taukoa liikunnasta olisi ollut pitkäänkin.

Kukin treeni kestää noin 15 minuuttia ja voit tehdä ne oman kodin rauhassa, etkä tarvitse mitään treenivälineitäkään.

Treenit edistävät rasvanpolttoa ja tehostavat aineenvaihduntaa. Huomaat myös treenipäivän jälkeen, kuinka uni maittaa paremmin.

Painonpudotusta ja rasvanpolttoa tukevat ravitsemusohjeet

Saat selkeät ohjeet helppoon, maistuvaan ja tuloksia tuovaan ruokailuun.

Kaloreita ei tarvitse laskea eikä ruokia punnita, ja lisäksi voit soveltaa ohjeita niin, ettei sinun tarvitse syödä mitään, mistä et pidä.

Startin aikana otamme ohjeista palasia yksi kerrallaan käytäntöön, jotta ohjeet olisi mahdollisimman helppo sujauttaa arkeen.

Voit toki halutessasi soveltaa ohjeita heti niin paljon kuin haluat, sillä saat ruokaohjeet näkyviin heti startin alkaessa.

Ravitsemusohjeet on laatinut tiimimme laillistettu ravitsemusterapeutti, joten voit olla varma siitä, että ohjeet ovat tolkut ja tehokkaat.

Yli 40 reseptiä

Saat selkeät ohjeet helppoon, maistuvaan ja tuloksia tuovaan ruokailuun.

Kaloreita ei tarvitse laskea eikä ruokia punnita, ja lisäksi voit soveltaa ohjeita niin, ettei sinun tarvitse syödä mitään, mistä et pidä.

Startin aikana otamme ohjeista palasia yksi kerrallaan käytäntöön, jotta ohjeet olisi mahdollisimman helppo sujauttaa arkeen.

Voit toki halutessasi soveltaa ohjeita heti niin paljon kuin haluat, sillä saat ruokaohjeet näkyviin heti startin alkaessa.

Ravitsemusohjeet on laatinut tiimimme laillistettu ravitsemusterapeutti, joten voit olla varma siitä, että ohjeet ovat tolkut ja tehokkaat.

Valmentajan ja ryhmän tuki

Pääset mukaan suljettuun Facebook-ryhmään, jossa voit kysyä valmentajalta starttiin liittyviä kysymyksiä tai vain hehkuttaa päivän onnistumisia.

Järjestämme ryhmässä HEP-ketjun, johon huikkaamalla päivän tehtävän tehdyksi osallistut viikottaisiin arvontoihin.

Kun näet, miten monet muutkin seuraavat samaa polkua kuin sinä, saat lisätsemppiä muutokseen myös niitä päivinä, kun ei oikein huvittaisi.

Reilu peli – jos et tykkää, saat rahasi takaisin.

Uskon tähän ohjelmaan täysin, joten annan sinulle 100 % tyytyväisyystakuun. Haluan, että saat tuloksia etkä hukkaa arvokasta aikaasi.

Siksi voit kokeilla ohjelmaa 14 päivän ajan ilman riskiä. Jos sinusta tuntuukin siltä, ettei se sovi sinulle, ilmoita asiasta asiakapalveluumme ja palautamme rahasi.

Voit maksaa myös liikuntaeduilla. Jos haluat perua osallistumisen liikuntaeduilla maksettuun kurssiin, maksua ei voida palauttaa rahana, vaan voit vaihtaa kurssin johonkin toiseen samanarvoiseen valmennukseen tai kauppamme lahjakorttiin.

Hinta nousee:

Päivää
Tuntia
Minuuttia
Sekuntia

28 päivän startti

– aloita painon pudottaminen
99
39 Säästösi: 60 €
  • Pudota painoa seuraamalla valmista 28 päivän suunnitelmaa.
  • Treenaa 15 minuuttia kerrallaan ja noudata helppoja ruokaohjeita.
  • Voit maksaa verkkopankilla, maksukortilla, osamaksulla, laskulla tai liikuntaeduilla.
  • 100 % tyytyväisyystakuu – saat rahasi takaisin, jos et pidä startista.

Moi, olen Maikki, hyvinvointi- ja voimavalmentaja.

Huomasin, että moni painonpudotusprojekti kaatuu, kun yritetään tehdä isoa muutosta muun elämän vaatimusten ohella.

Vaikka työskentelen tällä alalla, minunkin on vaikeaa pitää terveellisistä elämäntavoista kiinni silloin, kun stressiä pukkaa tai kiire painaa. 

Ymmärrän siis varsin hyvin, että terveellisten tapojen opettelu on haastavaa monelle.

Kiireitä on meillä jokaisella läpi elämän, eikä omaa hyvinvointia kannata jättää hyllylle odottelemaan ”sopivaa hetkeä”.

Siksi olen luonut tämän 28 päivän startin, jotta painonpudotus onnistuisi, vaikka elämässä olisi muutakin meneillään.

28 päivän aikana tehdään pienin tarvittava määrä treeniä ja seurataan helppoja ruokaohjeita.

Toteuttamalla startin helppoja tehtäviä huomaat 28 päivän kuluttua, että painosi on lähtenyt laskuun, turvotus on vähentynyt, olosi on kevyempi ja kenties nukutkin paremmin. 

Lisäksi tunnet kiitollisuutta itsellesi siitä, että pidät itsestäsi hyvää huolta laiminlyömättä muita velvollisuuksiasi. 

Täydellistä hetkeä tehdä muutosta ei ehkä tule koskaan, joten lähde mukaan nyt!

28 päivän startti on ollut huikean hyödyllinen ja olen saanut tosi paljon apua ja keinoja todelliseen ja toivottavasti pysyvään muutokseen.

Ateriarytmin paraneminen ja terveellisempien valintojen tekeminen sekä liikunnan lisääminen ovat saaneet aikaan isoja muutoksia:

paino on tippunut useamman kilon, vaatteet istuvat eikä ole enää jatkuvia vatsavaivoja.

Olen ylipäätään paljon energisempi ja voin paremmin kuin vuosiin.

Hiljalleen tehdyt muutokset eivät myöskään tunnu siltä, että olisi joutunut luopumaan mistään tai että niiden ylläpito ja jatkaminen vaatisi ylimääräistä ponnistelua, ne ovat tulleet luonnolliseksi osaksi arkea.

– Hanna

Kiitos tuhannesti tästä startista, matka kohti loppuelämän kestävää muutosta.

Oltuani vuosia jojoilija, olin miettinyt jo tovin lopullisen muutoksen tekemistä.

Tiesin etten pysty siihen ilman tukea ja sitä olen tähän alkuun saanut niin valmentajilta kuin muilta ryhmäläisiltä.

Olen elänyt normaalia elämää näkemättä nälkää ja kieltäytymättä mistään, olen käynyt ulkona syömässä ja ollut juhlimassakin.

Näiden neljän viikon aikana olemus on keventynyt reilun kuusi kiloa.

En ole eläissäni jumpannut tai venytellyt, mutta niin vain olen nyt tehnyt jokaisen ohjelmaan kuuluneen jumpan ja hyvillä mielin, koska ovat olleet nekin sovellettavissa kunnon mukaan ja sopivan mittaisia.

Tämä on ollut tähän astisen elämäni paras päätös! 

– Kati

Aloitin kurssin tilanteessa, missä olin kokeillut useita pikadieettejä tai valmennuksia tuloksetta.

Päätin kokeilla 28 päivän starttia ajatuksella, että katsotaan mitä tulee. Ja tulihan siitä, minulla on vielä viikko käymättä (tuli välillä flunssa), mutta kolmessa viikossa painoa on pudonnut 3,5 kg.

Vaakaa suurempi muutos on tapahtunut korvien välissä ja suhteessani ruokaan.

Startti sisältää todella hyviä alustuksia eri aiheista liittyen syömiseen ja ruokaan, jotka ovat muuttaneet omia käsityksiäni ja auttaneet ymmärtämään mikä on mennyt aiemmin väärin.

Jumpat ohjaajan mukana on aivan huiput!

– Suvi

28 päivän startti palveli minua todella hyvin.

Yksi tärkeimmistä opeista on ollut se että itselleen kannattaa olla armollinen uusia tapoja opeteltaessa eikä kaikkea kannata pistää uusiksi kerralla. Valmista ei tarvitse tulla kuukaudessa.

Itse olen saanut korjattua omaa ateriarytmiä ja kylläisyyden tunne on pysynyt tasaisena aamusta iltaan.

Makeanhimo on kadonnut eikä iltaisin ole kiukkunälkä töistä kotiutuessa. Uni on ollut syvempää ja vaatteet istuvat päällä paremmin.

Suosittelen tätä starttia kaikille, jotka haluavat voida paremmin syömällä järkevämmin. Olen tyytyväinen että lähdin mukaan.

– Eveliina

Usein kysyttyä!

Olen saanut paljon kysymyksiä startista, tässä muutamia antamieni vastausten kanssa.

Kyllä. 

Ruokavalion voit joko napata suoraan valmiista resepteistä tai soveltaa ohjeita nykyiseen ruokailuusi. 

Startissa on kuitenkin ajatuksena omaksua uutta ruokailutapaa pala kerrallaan, jotta muutos olisi mahdollisimman helppo toteuttaa.

Kaloreita ei tarvitse laskea eikä ruokia punnita.

Kyllä voi. Ruokaohjeet ovat terveelliset kaikille. Tietysti muut perheenjäsenet voivat syödä eri määrän ruokia kuin sinä.

Esimerkiksi fyysisesti aktiiviset ja kasvavat lapset tarvitsevat enemmän hiilihydraatteja, joten he voivat ottaa lautaselleen enemmän perunaa, pastaa, riisiä tai leipää. 

Kyllä, kulutukseen nähden sopivasti.

Vain hieman liikuntaa harrastava painonpudottaja tarvitsee vähemmän hiilihydraatteja kuin vaikkapa suorituskykyään parantava aktiiviliikkuja.

Tämä on otettu ruokaohjeissa ja resepteissä huomioon.

Ruokailun periaatteet ovat sellaiset, että voit hyödyntää niitä vaikka loppuelämäsi – toki sopivasti muokaten erilaisiin elämäntilanteisiin.

Startin ohjeista saat siis pysyvän pohjan terveelliseen ja energiaa tuovaan ruokailuun.

Kyllä sopii. Tiimimme laillistettu ravitsemusterapeutti Sanni Massinen on laatinut sopivan tarkat, mutta helposti sovellettavat ohjeet ruokailuun.

Niitä voi soveltaa sekasyöntiin, kasvissyöntiin, vegaaniruokavalioon, FODMAP-rajoitteiseen ruokavalioon ja vaikkapa gluteenittomaan ruokavalioon. 

Resepteissä on tarjolla monenlaisia ruokia, ja osa on myös vegaanisia. 

Kuuluu.

Saat joka viikko kolme noin 15 minuutin treeniä, jotka tehostavat aineenvaihduntaa ja auttavat polttamaan rasvaa.

Nämä monipuoliset treenit parantavat sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa ja siten edistävät painonpudotusta.

Saat toki liikkua myös enemmän, jos se sopii arkeesi.

Tämä kolmen treenin viikkorytmi on sellainen minimimäärä, jolla saa liikunnallisuutta heräteltyä ja edistettyä painonpudotusta.

On parempi aloittaa pienimmästä tarvittavasta määrästä ja myöhemmin lisätä liikuntaa kuin kertarysäyksellä yrittää tehdä kaikkea paljon ja siten stressata itseä liian suurilla vaatimuksilla.

Rohkeasti mukaan vain!

Treenit ovat lyhyitä, ja liikkeisiin annetaan helpompia ja haastavampia vaihtoehtoja.

Liiku omien voimiesi mukaan, niin saat onnistumisen kokemuksia ja myös tuloksia.

28 päivän startti alkaa 5.1.2026 ja materiaalit ovat näkyvillä 30.6.2026 saakka.

Mahdolliset flunssat, reissut tai muut elämän hidasteet eivät estä startin tehtävien toteuttamista, vaan ehdit ne kyllä toteuttaa.

Tämä startti alkaa kerran vuodessa, joten mukaan kannattaa lähteä nyt.

Oletko valmista aloittamaan 28 päivän startin?

Ilmoittaudu mukaan ja kokeile uudenlaista tapaa karistaa kiloja!

Hinta nousee pian:

päivää
tuntia
minuuttia
sekuntia

Maikki Marjaniemi © 2025 All rights reserved