Älä stressaa liikaa ruoasta tai grammoista

Oikeaa ruokaa on vaikea syödä liikaa, kun lautasella on enimmäkseen kasviksia ja riittävästi vähärasvaista proteiininlähdettä. Kuuntele myös rohkeasti omaa nälkääsi ja syö enemmän, jos on nälkä! Kun syöt hyvin ja tarpeeksi paljon, herkkujakaan ei tee mieli niin kovasti.

Muista myös monipuolisuus ja vaihtelu: kun arkiruoka on värikästä, mielekästä ja monipuolista, ei tarvetta erikoisherkuille synny samalla tavoin kuin jos syöt joka päivä samoja ruokia. Kun ruokailun päälinjat ovat kunnossa, ei mitään ruoka-ainetta tarvitse erityisesti vältellä. Mikään ruoka ei siis ole kiellettyä rasvanpoltossakaan, mutta toiset valinnat ovat parempia kuin toiset ja tukevat myös rasvan palamista tehokkaammin kuin toiset.

Ravitsemusterapeutin ruokasuunnitelma avuksi?

Jos sinusta tuntuu siltä, että kaipaat lisää opastusta terveellisen ja monipuolisen ruokavalion koostamisessa niin suosittelen ravitsemusterapeutin neuvojen hyödyntämistä.

Tätä tarkoitusta varten olen luonut yhdessä tiimimme ravitsemusterapeutin, Sannin, kanssa 30 päivän ruokasuunnitelman. Valmennuksessa pureudutaan tarkasti terveelliseen, kiinteyttävään ja rasvaa polttavaan ruokavalioon.

Saat 30 päivän ruokailut ja kauppalistat valmiiksi suunniteltuna. Lisäksi saat tehtäviä ja ohjeita, joiden avulla opit soveltamaan terveellisen ruokailun periaatteita jatkossakin.

Jos kaipaat ruokailuusi selkeää suunnitelmaa, mutta et halua elää loppuelämääsi seuraten listoja ja ohjeita, tämä on tehty sinulle.

Koska olet mukana valmennuksessa, saat 30 päivän ruokasuunnitelma –ravintovalmennuksen edullisella kampanjahinnalla.

Alla on henkilökohtainen kuponkikoodisi, jolla säästät 50 € ruokasuunnitelman hinnassa.

rsv2320

 

Syötä siis koodi yllä oleva koodi kassalla kuponkikoodi-kenttään, jotta hyödyt alennuksesta. Alekoodisi käy kaikkiin neljään 30 päivän ruokasuunnitelmaan.

Klikkaa, lue lisää valmennuksista ja tulee mukaan:

30 päivän ruokasuunnitelma (sekaruokavalio)

30 päivän FODMAP-ruokasuunnitelma

30 päivän kasvisruokasuunnitelma

30 päivän vegaaniruokasuunnitelma

Jos sinulla on kysyttävää treeniohjelmista tai kurssista, kysythän Facebook-foorumilla.

Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen marita@maikkimarjaniemi.fi