Peppupaja kokemuksia

Lue ja katso miten Peppupaja -kuntosaliohjelma on muuttanut muiden elämää!

Ennen peppupajaa olin saanut muodostettua selkeän harjoittelurutiinin viikkoon Aloita kuntosaliharjoittelu -ohjelmien avulla. Ruokavalioon olin tehnyt muutamia muutoksia tukemaan kiinteytymistä ja kuntosaliharjoittelun lihaskasvua.

Peppupajan aikana vyötärö on selvästi kaventunut, paino tippunut hieman ja lihakset erottuvat nyt paljon selkeämmin. Vanhat farkut eivät enää istu kunnolla. Pakaroiden kohdalta kiristää ja vyötäröllä on liikaa löysää.

Alunperin suhtauduin hieman varauksella kaikkia verkkovalmennuksia kohtaan, mutta nyt olen toista mieltä. Olen saavuttanut haluttuja tuloksia nopeammin ja vaivattomammin kuin osasin odottaa. Maikin kurssiarkistosta, YouTube kanavalta, ja Facebook ryhmistä olen saanut poimittua kaikki riittävät tiedot, joiden avulla oma elämäntapamuutos on onnistunut.

Suosittelen omalla kokemuksella kokeilemaan peppupajaa, koska tällä ohjelmalla olen saavuttanut konkreettisia tuloksia kehossa ja samalla henkinen hyvinvointi arjessa on parantunut.

– Tuuli

Kiitos mahtavasta peppupaja treeniohjelmasta. Ohjelman mukana oli mielekästä kuntoilua ja 10 viikkoa kului nopeasti treenien parissa.

Treenasin n. 3 kertaa viikossa, pylly pyöristyi ja sai muotoa vaikka ylipainoa on.

Innostuin näistä Maikin ohjelmista ja aion jatkaa niiden parissa. Seuraavaksi ajattelin vaihteeksi siirtyä rasvanpoltto- ohjelmaan.

Kiitos vielä paljon Maikki, sulla on tehokkaat treenit ja mukava tapa ohjata.

– Jutta

Mäki rakastan näitä Maikin treenejä.😍🔥 Mä kohta siirryn Peppupaja 2:een, se ostettu valmiiksi jo.🤩👌

Oon tähän rinnalle ottanut myös Keskikroppa kuntoon ohjelman Maikilta, voi hyvin tehdä salitreenin päätteeksi.🙂

Kyllä mä oon saanu kommentteja, et perse pyöristynyt, eli jotain tullu tehtyä persikan eteen.🙃💪

– Tellu

Tykkäsin kovasti! Täytän tänä keväänä 50 vuotta ja olen havahtunut lihaskunnon tärkeyteen. Olen käynyt salilla säännöllisesti joitakin vuosia noin kerran viikossa, mutta ilman näkyviä tuloksia. Rakenteeltani olen hoikahko.

Peppupajan selkeiden ohjeiden ja simppelin rakenteen, oman aikataulutuksen ja koko paketin helppouden ansiosta kolme salikäyntiä viikossa sujuu jo aivan rutiinilla, ja vihdoinkin jotain alkaa näkyä!

Omien vanhenevien omaisten asioita setviessä olen kokenut jonkinlaisen herätyksen: eläkeiässä aion olla varsinainen voimanainen!

– Sanna

“Peppupaja-ohjelma oli itsellä jatkoa Tehokiinteys Kuukaudessa -valmennukselle ja jatkoi taattua laatua mihin tottunut Maikin kursseilla. Ohjelma oli erittäin selkeä ja sopivan simppeli, ei mitään turhia himmeleiden rakentamista, välineet ja laitteet löytyy peruskuntosalilta. Kuitenkin mukana oli haastaviakin sarjoja, joita ei tulisi muuten tehtyä. 

Plussaa myös selkeistä kirjallisista ohjeista, videoista sekä vaihtoehtoisista tavoista, joilla liikkeet voi tehdä, jos jotain välinettä tai laitetta ei omalta salilta löydy tai liike ei muuten onnistu. Lihakset ovat olleet mukavasti kipeänä joka treenin jälkeen. 

Itsellä tämä valmennus on vielä puolivälissä, mutta peppu on pyöristynyt jo ja jatko-osakin Peppupaja 2 ostettu jemmaan. 

Kiitos Maikki & tiimi hienoista ohjelmista, näiden kanssa salitreeniä on kiva tehdä!

– Henriikka

Olin käynyt vuosia salilla jo ennen kesällä aloitettua peppupajaa, erilaisilla ohjelmilla treenaten. Sain Maikin ohjelmista ihan uutta intoa treenaamiseen, olen nyt käynyt monta kuukautta 2-3 krt/viikko ja olo on todella hyvä, ja kroppa kiittää 😊

Aikaisemmin into on lopahtanut nopeasti mutta nyt kun ohjelma muuttuu tietyn välein niin into ei lopu, vaan kasvaa 🤩 Kiitos Maikki! ❤️

– Mari

Peppupaja

– kuntosaliohjelma pakaroiden pyöristämiseen

Kuntosaliohjelmaa seuraamalla muokkaat tuloksekkaasti pyöreän pyllyn ja kapeamman vyötärön.

Ohjelma sisältää tarkoin valitut peppua pyöristävät liikkeet ja suunnitelman, joka tekee treenaamisesta helppoa.

Tarvitset vain yhden tunnin treenaamiseen kahtena tai kolmena päivänä viikossa, niin näet kehossasi tuloksia nopeammin kuin uskotkaan.

Maikki Marjaniemi © 2024 All rights reserved