– Anette
Päätin tilata polta rasvaa kotikuntosalilla ohjelman, kun tuntui että pelkät kehonpainotreenit ei motivoi ja salille ei ole ollut aikaa mennä.
Yllätti kuinka salimaiset treenit saa kotona tehtyä, vastusta riittää nauhoista tarpeeksi ja on ollut helppo pitää 3 kertaa viikossa treeniä yllä. Koen että kunto on kohonnut, voima lisääntynyt ja muutama kilo on tippunut painoa, toki samalla olen ruokavalioonkin kiinnittänyt huomiota.
Voin suositella kyllä muillekin jotka kaipaavat salille mutta salimatkat ei sovi aikatauluun. Nauhat mahtuu pieneen tilaan ja nää kulki kertaalleen helposti myös hotellireissuun mukaan!
– Satu
Aloitustilanteessa pohjalla oli satunnainen liikunta silloin tällöin. Ohjelman myötä on tullut tehtyä muutoksia myös ruokatapoihin ja vaihdettua terveellisempiin ja painon tippumisen kannalta kevyempiin vaihtoehtoihin. On ollut huippu nähdä muutoksia omassa kropassa, kiinteytyminen ja painonpudotus. Oma unenlaatukin on huomattavasti parantunut.
Suosittelen ehdottomasti sellaiselle jolla ei ole halua lähteä julkiselle salille. Iso plussa siitä, että ohjelma on aina saatavilla kun tekee mieli jumppailla 👍
– Jonna
Ihan huippuohjelma! Lähdin kokeilemaan ohjelmaa, koska se vaikutti siltä, että se on tehty myös meitä varten, jotka eivät ole vähään aikaa treenanneet ja joilla ei ole aikaa tai halua lähteä kuntosalille treenaamaan.😅 Olen tehnyt ohjelmaa nyt 6 viikkoa, joista 5 vkoa ensimmäistä ja nyt viikon verran toista ohjelmaa. Treenaan 2 krt/vko aina, kun kiireiltäni ehdin ja tekemiseen lämmittelyineen ei mene kuin reilu puoli tuntia. Rasvaa palaa ja lihakset on alkaneet löytymään, mikä näkyy myös ulkoisesti.🤩
Tykkään myös, että liikkeitä saa tehdä omaan tahtiin, ohjeet ovat selkeitä ja kuminauhat antavat mukavasti vastusta ja tekevät treenaamisesta mielenkiintoisempaa. Treeni tuntuu oikeasti lihaksissa kuin painoilla tekisi.😅 Minulla on myös jo 8 viikon jatko-ohjelma ostettuna.👍 Suosittelen lämpimästi!
– Anne
– Riikka
Moikka kaikille! Itse olen pitkään jo kaivannut kotitreeniin uusia tuulia. Hankin ensin Tehotreenit vastuskuminauhalla, ja innostuin kuminauhoista niin paljon, että hommasin myös tämän uutuuskurssin, eli Polta rasvaa kotikuntosalilla. Nyt haluan vähän hehkuttaa! Ekat treenit uutta ohjelmaa vasta takana, mutta kylläpä muuten hiki virtaa ja lihakset todellakin pääsevät töihin!
Aktiivisuusrannekkeen mukaan myös energiaa palaa reippaasti. Olen aiemmin käynyt salilla säännöllisesti, mutta nyt viimeisen vuoden aikana vain pari kertaa. En ole halunnut hankkia suurta määrää painoja tai muuta rekvisiittaa nurkkiin pyörimään, siispä treenit on menneet nyt poikkeusaikana kotona oman kehon painolla. On niin mahtavaa saada lihaksiin pitkästä aikaa samaa tuntumaa kuin salilla ilman suurta määrää erilaisia painoja! Kiitos.
– Hanna
Treenaa kuin kuntosalilla, mutta helposti ja ilman isoja laitteita.
Kotitreeniohjelmaa seuraamalla poltat rasvaa tuloksekkaasti ja muokkaat kehoa kiinteämmäksi.
Saat tuloksia tekemällä vain 2-3 alle tunnin kestävää treeniä viikossa: rasva palaa, lihaskunto paranee ja kroppa kiinteytyy.
Maikki Marjaniemi © 2024 All rights reserved