Herkutteletko syyllistyen vai aivan aidosti herkustasi nauttien?

Muistelepa edellistä kertaa, kun söit jotain niin sanottua suolaista mättöä tai makeaa herkkua. Miltä se tuntui? Tuliko jotain automaattisia ajatuksia ja tunteita? Aloitko moittia ja syyllistää itseäsi vai keskityitkö ruuasta nauttimiseen?

Tosi asiassahan jokaisen ruokavalioon mahtuu ihan varmasti herkutteluhetkiä hyvällä omatunnolla, ilman että lihoo välittömästi tai maailma tuhoutuu.

Eroon makeanhimosta Maikki marjaniemi
Tunnetko syyllisyyttä herkuttelusta?

Syyllisyys on siitä jännä tunne, että monesti se tulee kutsumatta, ja ehkä sen ajatellaan helpottavan parempia valintoja myöhemmin.

Oikeasti syyllisyys harvoin auttaa parantamaan elämäntapoja, vaan päinvastoin se usein ajaan “no v*tut” -ajattelutapaan, jolloin ahdetaan herkkuja kaksin käsin naamaan, kun kerran repsahduksen tielle on lähdetty.

Tai sitten pysytään itseruoskinnan mielentilassa ja podetaan huonoa omaatuntoa pitkään syömisen jälkeenkin.

Rakentavaa? Ei. Henkisesti kuluttavaa? Kyllä.

Mitä jos nautinnollinen syöminen olisikin sallittua?

Mitä jos ruokavaliossasi olisikin KAIKKI sallittua, ihan aidosti? Villiintyisitkö ahmimaan karkkivuoria ja lihapiirakoita? Voi olla (aluksi) niinkin, mutta aika yleinen reaktio onkin se, että herkkumäärät kohtuullistuvat ja syömisestä tulee nautinnollisempaa.

Kun sallii itsensä oikeasti nauttia ruuasta, maistella rauhassa makuja ja tunnustella sen tekstuureita, vähempi määrä riittää, kehon oman kylläisyysviestit toimivat paremmin ja kiellettyjen hedelmien vetovoima vähenee.    

En toki voi sanoa, mikä on juuri sinulle hyvä ja oikea tapa syödä, mutta jospa tämä antaisi ajattelun aihetta. Kumpaan videon herkuttelijatyyppiin voit samaistua?


Leave a Reply

Your email address will not be published.