⚡️ FLASH SALE -tarjous: Polta rasvaa kotikuntosalilla jopa -60%

päivää
tuntia
minuuttia
sekuntia

Miten nollatasolta pääsee himoliikkujaksi? Elinan tarina + Vinkit liikunnan aloittamiseen

Onko liikunta ollut jo pitkään nollissa tai eikö se ole koskaan vienyt mennessään? Kaikki eivät synny niin sanotusti liikuntalusikka suussa, vaan syitä vähäiselle liikkumattomuudelle voi olla monia aina ikävistä liikuntakokemuksista ajanpuutteeseen.

Etenkin kiireisessä arjessa on vaikea raivata tilaa liikunnalle, jos siihen ei koe sisäistä paloa. Joka tuutissa kuitenkin toitetaan liikunnan hyödyistä, joten mieluisan liikuntalajin löytyminen olisi tärkeää.

Nappaa tästä blogista liikunnanohjaaja Sohvin vinkit liikunnan aloittamiseen. 

Joskus saattaa myös käydä niin, että liikunta lähtee hyvällä tavalla lapasesta. Postauksen lopusta löydät asiakkaamme Elinan inspiroivan tarinan siitä, kuinka hän aloitti vuosi sitten liikunnan aivan nollista ja on nykyään himoliikkuja!

Tekstissä esiintyvät lainaukset ovat kommentteja kurssiemme osallistujilta, jotka ovat saaneet mahtavia vaikutuksia liikunnan harrastamisesta.

Liikunnanohjaaja Sohvin kolme vinkkiä liikunnan aloittamiseen

1. Aloita sieltä, missä olet

Jos olet astumassa liikunnan aloittamisen polulle, niin mahtavaa! Hieno juttu, että olet päättänyt tehdä itsellesi hyvää ja lähteä tutkailemaan keinoja saada elämään mukavia tapoja viettää aikaa.

Aloitusinnostuksissaan fiilis vie helposti mukanaan niin, että treenimuodot ja -määrät asetetaan liian suuriksi omaan tasoon nähden. Jos itseltään vaatii liikaa niin, että esimerkiksi liikuntahetken teho on liian suurta, aloittaminen tyssää helposti kropan kipuiluihin ja motivaation laskemiseen.

On siis tärkeää miettiä aidosti ja myötätuntoisesti, minkälainen liikuntatapa ja -määrä itselle on realistinen tällä hetkellä ja tuottaa onnistumisen kokemuksia, ja lähteä sen mukaan liikuskelemaan.

Liikunnan aloittamisessa riman korkeuden asettamiseen saattaa vaikuttaa myös se, että on luonut jonkinlaisen ainoan oikean tason tai tavan liikkua ympäristön odotusten mukaan. Nykypäivänä altistumme internetin ja sosiaalisen median kanavissa äärettömän monille erilaisille mielikuville liikunnasta, jotka voivat muokata käsitystämme liikunnasta niin, että on vaikkapa jokin tietty määritys mikä edes lasketaan liikunnaksi. 

Liikunnanohjaaja Sohvi kannustaa aloittamaan liikunnan rauhallisesti

Tosi asiassa kuitenkin kaikki liikkuminen lasketaan, eikä kukaan muu määritä sinulle sitä, mitä liikunta omassa elämässäsi tarkoittaa – tiedät sen itse parhaiten. Ei myöskään kannata niinkään miettiä sitä, kuinka paljon pitäisi liikkua vaan enemmänkin sitä, miten vähänkin voisi liikkua. Eli miten pienelläkin liikuskelulla saa jo hyötyä aikaiseksi, aineenvaihduntaa heräteltyä ja verensokeriarvoja tasattua. Keskity siis siihen, mikä sinulle sopii ja mitkä pienetkin teot tekevät sinulle hyvää juuri tällä hetkellä.

“Koen, että lyhyistä treeneistä saa aikaan päivän aktiivisuudet, itsellä kaksi lasta ja työt, niin kiirettä on mutta haluan pitää itseni fyysisesti hyvässä kunnossa työni takia, niin teen sit lyhyitä treenejä pitkin päivää.” -Osallistuja

2. Anna mahdollisuus liikuntamotivaatiolle

Liikkumisen ylläpidossa auttaa oma liikuntamotivaatio. On silti tärkeää muistaa, että liikuntamotivaatio ei ole mikään pysyvä tila jossa pitäisi pakolla yrittää pysyä ja se vaihtelee ihan kaikilla ihmisillä, liikunnallisillakaan ihmisillä ei ole aina hurja motivaatio lähteä liikkumaan.

Myös kovimmat jumppaajat joutuvat välillä tsemppaamaan itsensä liikkumaan ja lähtö treeneihin tuntuu tervanjuonnilta. Suhtaudu siis myötätuntoisesti itseäsi kohtaan niissä hetkissä kun liikunta aiheuttaa motivaatiohaasteita, sillä se on täysin inhimillistä.

Kätevintä olisi, kun liikuntamotivaatio olisi sisäsyntyistä eli liikunta itsessään olisi mielekästä ja motivoivaa. Monelle näin ei ole, varsinkaan jos ei ole alun perin liikunnallista taustaa tai elämäntapaa. Tällöin liikunta saattaa helpommin tuntua pakkopullalta. Mitä siis tehdä, jos liikuntaa aloittaessa kamppailee motivaation kanssa? Mistä tsemppaus liikuntaan löytyy niinä treenipäivinä, kun motivaatio leikkii piilosleikkiä?

Silloin motivaatiota kannattaa hakea tekemisestä ja tuloksista. Motivaatio ei nimittäin yleensä niin sanotusti tule itse hakemaan, vaan se kasvaa nimenomaan toiminnan kautta. Ja kun tuloksia alkaa tulla, se motivoi entisestään.

Motivaatio liikuntaan voi löytyä tuloksista

Esimerkiksi hampaidenharjaus ei ole itsessään suurta lystiä, mutta hampaat harjaamalla suun terveys pysyy hyvänä ja tulokset kannustavat jatkamaan tapaa. Kun liikuntamotivaatio on kateissa, myös fyysiseen aktiivisuuteen voi suhtautua kuin hammaspesuun: liikunta pitää huolta terveydestäni, joten menen vartin kävelylle tai pyöräilen kauppaan.

Kun tietää tarkemmin, mitä liikunnan myönteiset tulokset juuri omalla kohdalla voisivat olla (esim. parempi jaksaminen, hyvät yöunet, virkeämpi työpäivä tai vähäisemmät selkäkivut), on helpompi tehdä motivaatiotuskailun keskellä se päätös, että menen nyt liikkumaan, koska tiedän miten hyvä vaikutus sillä minulle on. Kun on saanut itsensä liikkumaan säännöllisesti jonkin aikaa, on ihan mahtavaa huomata, miten portaissa ei hengästy enää niin herkästi tai miten arjessa on voimaa ja energiaa enemmän. Ja tämä motivoi uudelleen liikkumisen pariin.⁠ 

“Ennen kärsin päivittäisestä alaselkäkivusta ja säteilykivusta jalkaan. Söin särkylääkkeitä. Vaan jumpan ansiosta ei enää!” -Kirsi

3. Muista, että kunto kasvaa levossa

Kun liikunnan aloittamisen polulla pääsee vauhtiin, pitää muistaa malttaa levätäkin. Juuri alkuinnostus saattaa kannustaa liikkeelle niin kovasti, että päivät toisensa jälkeen huhkii menemään treenejä, ilman lepopäiviä. Tässä on kuitenkin vaara ylikuormitukselle sekä motivaation lopahtamiselle. Muista siis, että kunto ja muut tulokset kasvavat levossa!

Hahmottamisen avuksi kannattaa ottaa kaveriksi kalenteri tai treenipäiväkirja. Näin tehdyt liikunnat hahmottaa paremmin ja lepopäiville tulee varanneeksi enemmän aikaa.

Miten sitten tietää, millaisissa raameissa liikuntamäärät kannattaa malttaa pitää? 

Oikean ja sopivan liikuntamäärän tiedät lopulta vain sinä itse kokeilemalla. Omaa liikuntamäärää voi kuitenkin lähteä rakentamaan suuntaa antavien valtakunnallisten liikuntasuositusten pohjalta, jotka löydät täältä.

Sopiva rasituksen määrä on liikuntamotivaation tavoin myöskin vaihteleva tila, sillä myös elämäntilanne ja muu kuorma vaikuttaa siihen kuinka paljon liikuntaa riittää. Kroppa ei kuormitu siis pelkästään treenistä, vaan palautumista vaativaa kuormaa tulee elämän monelta osa-alueelta, kuten esimerkiksi töistä, ihmissuhteista ja arjen kiireistä.

Kun liikkuu voimavarojen mukaan (eikä liikaa tai liian vähän), liikunta tukee hyvinvointia ja antaa virtaa arkeen, sen sijaan että se aiheuttaisi lisää stressiä liialla kuormituksella tai liikkumattomuudella.

“Liikuntakin lisääntyi kuin huomaamatta, mutta ei kuitenkaan mitenkään pakkopullana vaan liikunnan ilosta ja jos oli päiviä ettei jaksanut tai yksinkertaisesti ei ehtinyt niin sekään ei ollut maailmanloppu vaan armollisuus itseä kohtaan on myös kehittynyt.” 

Elinan tarina sohvalta himoliikkujaksi

Elinaa puraisi treenikärpänen: muutamassa kuukaudessa liikunnasta tuli elämäntapa

“Viimeisen vuoden aikana olen aloittanut liikunnan nollasta ja saanut niin paljon sisältöä päiviini!

Kaikki alkoi Juokse vitosesta joka vei heti sydämen. Siitä jatkoin Juokse kympille ja ensimmäiset kehonhuollot ja lihasjumpat tulivat samalla tutuiksi. Kympin jälkeen polvet vähän protestoivat ja päätin ottaa lämmittelyt, venyttelyt ja lihaskunnon vielä säännöllisemmäksi osaksi rutiinia. 7 minuutin kehonhuollot ja lämmittelykirjasto olivat ahkerasti käytössä.

Samalla piti opetella kuuntelemaan kehoa vähän lempeämmin, minulla kun ongelma ei ole ettei treeniä tulisi tehtyä vaan päin vastoin, luonto ei anna periksi jättää mitään välistä tai puolitiehen 😀 Nyt talvella aloitin myös Nopeat lihaskuntotreenit ja Keskikroppa kuntoon, jotta lumien sulaessa olisin taas valmis uusiin juoksuhaasteisiin.

Se mietityttää, että miksiköhän ekat 40 vuotta elämästäni hoin mantraa, että en pysty enkä osaa enkä jaksa, vaikka en ollut koskaan edes yrittänyt. Nyt tiedän, että pystyn treenaamaan ja kehittymään ja kasvattamaan kuntoa siinä missä kuka tahansa muukin.

41 vuotta lasissa ja parhaassa fyysisessä kunnossa sitten lapsuuden!! Jos minä pystyin tähän nollalähtötasolta, kertoo se paljon myös kurssien toimivuudesta ja turvallisuudesta. Tämä kotitreeniuniversumi oikeasti muutti elämäni, kiitos siitä!!

Voin ihan vilpittömästi sanoa että palaute tulee sydämestä ja on siksi helppo antaa. 

Tänään just olin kotona sairaan lapsen kanssa, ja vaikka lapsen flunssa ei sinänsä mukavaa olekaan, sain tehtyä ensimmäiset HIIT-treenit ja kehonhuoltoa päälle ja lopulta vietettyä oikein ihanan iltapäivän. Piirrettyjä hänelle, treeniä mulle!!”

Terveisin Elina

Herätä liikuntakipinä juuri sinulle sopivalla tavalla

Toivottavasti tämä postaus herätti sinussa innostusta aloittaa liikunta itsellesi sopivilla tavoilla! Sinun ei missään tapauksessa tarvitse muuttua himoliikkujaksi, vaan jo vartti liikuntaa muutaman kerran viikossa tuo virtaa.

Meillä on käynnissä kaupassa ystävänpäivän superale 10.-15.2., joten nyt kannattaa herättää liikuntakipinä esimerkiksi liikunnanohjaaja Sohvin ohjaamalla Aloita liikunta -kurssilla

Myös 10 minuutin aamujumpat ja Keskikroppa kuntoon sopivat erityisen hyvin liikuntaa aloitteville, tai sen pariin palaaville.

Nappaa yksi tai useampi sinulle sopiva kurssi klikkaamalla kauppaan ja noukkimalla sopivat kurssit ostoskoriin. Saat mahtavan 50 % alennuksen syöttämällä kassalla kuponkikoodin: SUPER

>> Klikkaa tästä kauppaan

Superale päättyy tiistaina 15.2., joten toimi sukkelasti!

Ilmainen 10 päivän kotitreenihaaste

Onko liikunta jäänyt pitkäksi aikaa ja aloittaminen tuntuu vaikealta?

Tällaisia tuloksia saat, kun lähdet mukaan 10 päivän kotitreenihaasteeseen:

Paina nappia ja lähetän ensimmäisen 15 minuutin treenin sähköpostiisi heti.

Nämä kirjoitukset saattavat kiinnostaa sinua:

Terveellinen omenapaistos valmistuu melko pienellä rasvamäärällä.
Reseptit

Terveellinen omenapaistos

Löytyykö pihapuusto vielä omenoita? Hyödynnä ne omenapaistokseen! Omenapaistos on klassikko, jonka voi tehdä myös terveellisesti. Tämä versio sopii hyvin vaikka iltapalaksikin. Uunin lisäksi tämän voi

Pakaratreeni kotona
Kotitreenivinkit

Pakaratreeni kotona: 5 vinkkiä treeniin

Tuleeko sinun tehtyä säännöllisesti pakaratreeni? Jos ei vielä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa! Vahvat – ja siten pyöreät – pakarat eivät ole vain ulkonäköjuttu,

Testaa Muokkaa kehoa Barrella -treeniohjelmaa
Kotitreenivinkit

Barre: 3 x syytä miksi kannattaa kokeilla Barrea

Onko Barre sinulle jo tuttu laji? Se on jo 1960-luvulla kehitetty treenimuoto, joka yhdistää vaikutteita pilateksesta, baletista ja voimaharjoittelusta. Tällä treenimuodolla on mahdollista saavuttaa solakka

Hienoa!

Jätä sähköpostisi, paina nappia ja lähetän -40 % kupongin sinulle

Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi, saat ensimmäisen ostoksesi edullisemmin

Uutiskirjeen tilaamalla sallit maikkimarjaniemi.fi:n lähettää sinulle viestejä ja vahvistat lukeneesi ja hyväksyvän tietosuojaselosteen.

40 % ALE (1)

Haluatko 40 % alennuksen ensimmäiseen ostokseesi?

Kiitos!

Tarkista sähköpostisi ja löydät alekoodin sieltä.

Jos viestiä ei jostain syystä löydy, tarkista myös roskapostisi. Jos alekoodia ei näy 15 minuutin kuluessa, laita viestiä chatissa!