Ostoskori

Ei tuotteita ostoskorissa.

Aloita salitreeni – Osa 2

6 viikon uusi treeniohjelma, joka sisältää kaksi vuoroteltavaa koko kehon treeniä. Ohjelma jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi.

69.00

Saat kaiken tämän kuntosaliohjelmassa

Kaksi toisiaan täydentävää koko kehon treeniä kuuden viikon harjoitusjaksolle jaettuna. Selkeät ohjeet sekä kirjallisesti, kuvina että ohjevideoina. 

Nämä treenit ovat sopivasti haastavampia kuin Aloita salitreeni -ohjelmassa – ei liian helppoa eikä liian vaikeaa. 

Joko ensimmäisistä treeneistä tuttu lämmittely kyllästyttää? Jatko-osassa saat uudet ohjeet dynaamiseen lämmittelyyn, mikä piristää mieltä. 

Ohjelman vaihtaminen on tärkeää

Jotta lihaksemme vahvistuisivat, on kuntosaliohjelmaa vaihdettava muutaman viikon välien. Muuten keho tottuu samaan, toistuvaan ohjelmaan eikä tuloksia tulee enää yhtä hyvää tahtia.

Hermostomme voi muistaa tehdyn treeniohjelman jopa parisen vuotta, minkä takia uusia ärsykkeitä on hyvä hakea säännöllisin väliajoin.

Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä uudelleen: riittää, että tuttuja perusliikemalleja tehdään hieman erilaisin variaatioin, erilaisilla toistomäärillä ja erilaisilla suoritustempoilla.

Jokainen treeniohjelma rakentuukin perusliikkeiden pohjalle: jokin kyykky, jokin lantionojennus tai polvenkoukistus, jokin työntö ja jokin veto. Siinä peruspalaset hyvään treeniin. Tälle pohjalle voidaan rakentaa lukemattomia erilaisia treeniohjelmia hauskoine liikevalintoineen. Näissä jatkotreeneissä on valittu sopivasti haastavampia liikeversioita kuin ensimmäisessä osassa.

Tule mukaan jatkamaan kehitystä Aloita salitreeni osa 2 -ohjelmassa! Entistä vahvempi, vetreämpi ja kiinteämpi keho odottelee. 

Maksa helposti

Liikuntaetu, lasku, osamaksu, verkkopankki, lompakkopalvelut ja mobiilimaksu!

Riskittömät tilaukset

Saat AINA 100%
tyytyväisyystakuun 14 päiväksi
kaikille tilauksille!

Vastauksia yleisiin kysymyksiin

Usein kysytyt kysymykset

Maksaminen

Kyllä voit! Voit maksaa Smartum, Edenred, Epassi, Eazybreak ja Tyky-seteleiden avulla.

Kirjoihin ja e-kirjoihin etusetelit eivät käy maksuvälineeksi.

Voit maksaa tilauksen osissa valitsemalla laskutuspalveluista Jousto -tai Fellow-palvelun. Kumpikin palvelu tarjoaa osamaksun vaihtoehdoksi.

Voit maksaa tilauksen 30 päivän päästä, kun valitset maksutavaksi Jousto-palvelun. 

Maksut välittää suomalainen Visma Pay.

Meille käyvät verkkopankit ja maksukortit sekä lompakkopalvelut: MobilePay, Pivo, Siirto ja Masterpass.

Voit maksaa myös liikuntaeduilla: Smartum, Edenred, Eazybreak, ePassi ja Tyky-setelit. Voit maksaa sähköisillä tai paperisilla eduilla.

Kurssimateriaali

Kurssimateriaalit ovat lähtökohtaisesti aina sähköisessä muodossa videoina, tekstinä ja pdf-tiedostoina

Saat tunnukset meidän kurssialustallemme, josta löydät kaikki materiaalit.

Saat tunnukset heti tilauksen jälkeen. Tunnukset tulevat sähköpostiisi. 

Jos tunnuksia ei näy niin tarkista roskapostisi. 

Jos tunnukset eivät ole saapuneet 30 minuutin sisällä niin lähetä viestiä ja tarkistamme tilanteen.

Takuu

Kyllä! Sinulla on 14 päivän tyytyväisyystakuu. Voit sinä aikana kokeilla kurssia ja katsoa sopiiko se sinulle.

Jos et pidä siitä niin voit pyytää rahasi takaisin tänä aikana ja palautamme ne täysimääräisenä.

Liikuntaetuja emme voi hyvittää rahaksi, koska laki estää niiden vaihtamisen rahaksi. Voimme vaihtaa tilaamasi kurssin toiseen.

Palauttaminen on helppoa. 

Lähetät meille sähköpostia, soitat tai otat yhteyttä chatin kautta ja kerrot haluavasi palauttaa tilaamasi kurssin. 

Sitten palautamme rahasi. Palautukset tapahtuvat turvallisesti maksunvälittäjämme Visma Pay:n kautta.

Aloita salitreeni – Osa 2

6 viikon uusi treeniohjelma, joka sisältää kaksi vuoroteltavaa koko kehon treeniä. Ohjelma jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi.

69.00

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan