Työpaikan herkut

”Voi ei! Kuka nuo on tänne tuonut?” 

”Mä oon kyllä just tämmönen herkkuperse, jolla ei ole yhtään itsekuria.” 

”Ens viikolla alkaa sitten dieetti.” 

”Ei kyllä sais… No jos sitä vaan yhen.”

Ovatko tuttuja repliikkejä työpaikan kahvihuoneesta? 

Usein kun on ottanut omaan arkeen jonkinlaisen painonpudotus- tai kiinteytymistavoitteen, pienetkin omaan suunnitelmaan kuulumattomat häiriköt aiheuttavat päänvaivaa ja pahaa mieltä. Kun sitten kuitenkin ”repsahtaa” ottamaan yhden tai kaksi herkkua, se nopeasti johtaa itsensä moittimiseen, epäonnistumisen tunteeseen ja itseinhoon – ja kun muita nyt sattuu olemaan paikalla, sama kai nuo ilkeydet ja kompensointisuunnitelmat on latoa myös ääneen. Vai?

Ongelmana tällaisessa käyttäytymisessä on, että vastaavanlainen suhtautuminen helposti vahvistaa myös muiden paikallaolijoiden negatiivista kehonkuvaa tai lisää taipuvaisuutta puhua itselleen moittivasti. Kun yleiseen ilmapiiriin kuuluu ajatella, että herkut ovat pahasta ja jatkuva dieettaus ihan perustila, jokaisen ruokasuhde kärsii. Ei kiva. 

Mitäpä jos tänä vuonna näin joulun alla opeteltaisiin suhtautumaan konvehtirasioihin, piparkakkuihin ja kollegan leipaisemiin joulutorttuihin itseä kunnioittavasti? Se voi tarkoittaa joko kohteliasta kieltäytymistä tai pientä herkkuhetkeä työpäivän lomassa, jolloin oikeasti annetaan itselle lupa nauttia herkusta tietoisesti ja antaumuksellisesti. Mutta jos jätettäisiin se ilkeä itsepuhelu ja ruokasuhdetta heikentävä monologi vähemmälle? Kiva. 

Työpaikan kahvihuone on kaikille terveellisempi paikka, kun repliikit muistuttavatkin jotain seuraavista:

”Näyttääpä ihanilta! Kai sitä nyt voi yhden ottaa ja nauttia tässä kahvin kanssa.” 

”Jätän tällä kertaa välistä, kiitos.” 

”Mmmhhm, ihanan herkullista.” 

”Ehkä lounaan jälkeen, kun on ensin syönyt kunnon aterian.” 

”Ei tee nyt mieli, mutta kiitos silti leipojalle.”

Jätä kommentti