28 päivän startin hinta nousee pian!

päivää
tuntia
minuuttia
sekuntia

Paahdettu punajuurisalaatti

Punajuuri on näin syksyllä sesongissa, joten on hyvä aika napata testiin tämä paahdettu juuressalaatti! Tällä reseptillä valmistat noin 3-4 annosta. ⁠

Paahdetut punajuuret:
3 nyrkin kokoista punajuurta tai tuplasti pienempiä (voit käyttää myös esimerkiksi palsternakkaa tai kurpitsaa yhdessä tai erikseen)⁠
1 rkl oliiviöljyä⁠
½ tl suolaa ja ripaus mustapippuria⁠
(cayennepippuria)⁠

Lisäksi:⁠
2 dl kvinoaa (tai hirssi- tai tattarisuurimoita)⁠
1 iso tai 2 pientä kypsää avokadoa⁠
3 porkkanaa⁠
muutama kourallinen lehtikaalia, tuoretta pinaattia tai muuta vihreää⁠
½ limen mehu⁠
2 tl hunajaa (tai vaahterasiirappia)⁠
ripaus suolaa ja mustapippuria⁠
2 rkl oliiviöljyä⁠
(1 granaattiomena tai pakastettuja granaattiomenansiemeniä)⁠

Tarjoiluun: paksua luonnonjogurttia tai soijajogurttia⁠

Valmistus:⁠
Kuori ja pilko punajuuret 4 osaan. Viipaloi ne vajaan ½ cm viipaleiksi. Levitä pellille, ripottele päälle suolaa ja musta- ja cayennepippuria. sekoita joukkoon oliiviöljy ja paahda 200 asteessa keskitasolla noin 20 – 30 minuuttia, kunnes punajuuret ovat pehmeitä.⁠

Samalla kun punajuuret ovat uunissa, huuhtele ja valuta kvinoa. Keitä huuhdeltu kvinoa kypsäksi ja mausta kevyesti suolalla.⁠

Huuhtele ja revi lehtikaali tai salaatti suupaloiksi. Jos käytät lehtikaalia, sekoita siihen ripaus suolaa ja 1 tl öljyä ja puristele käsin niin, että se pehmenee ja sitkeys häviää.⁠

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi ja kuutioi avokado. Sekoita kaikki salaattiainekset punajuuret mukaan lukien keskenään. Sekoita kastike limen mehusta, suolaripauksesta, mustapippurista ja hunajasta ja lisää salaattiin.⁠

Viimeistele halutessasi granaattiomenan siemenillä ja tarjoile jogurtin kera. Salaatin maku syvenee, kun se saa marinoitua jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. ⁠

Vinkki! Jos haluat punajuurisalaatista ruokaisamman, lisää siihen lopuksi esimerkiksi paistettua (kylmäsavu-)tofua, 5 % juustoa kuutioituna tai muuta vähärasvaista proteiinin lähdettä.⁠

Reseptin laati tiimimme ravitsemusterapeutti Sanni Massinen

Herkullinen juuressalaatti saa makunsa muun muassa punajuuresta ja voimakkaan vihreästä salaatista tai lehtikaalista

Aiotko kokeilla tätä reseptiä? Kerro kommenteissa!

Superale 3.-9.8.!

SUPERALE on syksyn suurin ale, jolloin kaikki kurssit ja e-kirjat ovat puoleen hintaan. Lisäksi kirjat ja treenivälineet saa alehinnoin!

Saat alennuksen koodilla: SUPER

Päivää
Tuntia
Minuuttia
Sekuntia

Nämä kirjoitukset saattavat kiinnostaa sinua:

Reseptit

Paahdettu punajuurisalaatti

Punajuuri on näin syksyllä sesongissa, joten on hyvä aika napata testiin tämä paahdettu juuressalaatti! Tällä reseptillä valmistat noin 3-4 annosta. ⁠⁠Paahdetut punajuuret:⁠3 nyrkin kokoista punajuurta