Miksi tarkka treeni- tai ruokavaliosuunnitelma ei oikeasti toimi?

Oletko sinäkin tottunut kysymään tarkat ruokavalio- ja treeniohjeet, kun haluat pudottaa painoa tai kiinteytyä?

Moni meistä ajattelee, että se on selkein ja systemaattisin tapa onnistua – ja olisihan se ihanaa, jos ammattilainen osaisi antaa valmiin, tarkan suunnitelman, jota noudattamalla varmasti onnistuisi. Harmi vain, että perinteiset ruokavaliosuunnitelmat hyvin harvoin toimivat, kuten toivotaan.

Ongelmana on se, että nämä ruokavaliolappuset ovat todella tarkkoja, esimerkiksi aamupala voi näyttää suunnitelman mukaan tältä:

klo 7.00

1 dl kaurahiutaleita 

100 g raejuustoa

5 g rypsiöljyä

1 dl mehukeittoa

Kun yrität noudattaa näin tarkkaa ruokavaliosuunnitelmaa, voi tulla monenlaisia mutkia matkaan ja et vain kerta kaikkiaan pysty pitäytymään suunnitelmassa. Se on ihan luonnollista, koska elämässä tulee kaikenlaista vastaan, eikä tarkan ruokavalion noudattaminen yhtäkkiä olekaan ykkösenä mielessä.

Töissä voi olla kiire ja vapaa-ajalla on paljon velvollisuuksia. Vuorotyön tekijöille tiukan ruokasuunnitelman noudattaminen on vielä haastavampaa kuin ysistä viiteen -toimistoihmiselle.

Monen täytyy huolehtia lasten menoista täytyy huolehtia ja etenkin juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa on mälsää olla syömättä. Ehkä lemmikki tai läheinen sairastuu, tai joskus raejuuston syöminen ei vain huvita!

Tiukka ruokavalio voi ajaa syömään muutaman karkin sijaan koko pussin, koska yksikin karkki on “repsahdus” ja “kaikki on jo pilalla”

Kaiken lisäksi meihin sisäänrakennettu muutosvastaisuus saa aikaan kapinahenkeä ulkoapäin annettuja ohjeita kohtaan, vaikka olisitkin itse maksanut suunnitelmasta.

Pahimmillaan rajoittava ruokavalio voi aiheuttaa painonnousua. Kun ruokavalio tuntuu tylsältä ja rajoittavalta, suklaapatukat ja sipsipussit voivat alkaa huutaa nimeäsi vielä entistäkin kovempaa. Ja sitten kun kerran repsahdat, onkin sama nauttia kielletyistä herkuista koko ilta samaan konkurssiin, koska johan suunnitelma meni mönkään.

Voi myös olla, että pystyt noudattamaan suunnitelmaa grammalleen – liian tarkkaan ja liian pitkään. Yleensä ruokavaliosuunnitelmat on tarkoitettu väliaikaisiksi, kuten pudottamaan muutama kilo elätelänreissua tai häitä varten.

Jos painonpudotusruokavaliota noudattaa pitkään, suhde ruokaan alkaa häiriintyä ja kehon aineenvaihdunta ja hormonitoiminta kärsivät.

laihdutus tavoite

Kenties pystyt noudattamaan ruokavaliosuunnitelmaa tietyn haasteen ajan, kuten vaikka kuusi viikkoa. Silloin saatat saada huimiakin tuloksia lyhyessä ajassa (tai et), mutta kuurin jälkeen rahka pursuaa jo korvista, etkä halua kuulla enää sanaakaan salaatista.

Siispä palaat hiljalleen vanhoihin syömistottumuksiin ja rasvamassa kerääntyy takaisin ja todennäköisesti korkojen kera, koska haasteen aikana ehdit jo saada aineenvaihduntasi hätätilaan. Pahinta on, että tällöin tunnet itsesi epäonnistujaksi ja itsekurittomaksi surkimukseksi, jolta puuttuu selkäranka.—

Suurin osa meistä ei tarvitse kellon- ja grammantarkkaa ruokavaliosuunnitelmaa. Jätetään ne urheilijoille ja muille, joilla on erityistarpeita.

Haluatko tehdä elämäntapamuutoksen ja kaventaa vyötäröäsi – pysyvästi?

laihdutus tavoite

Älä huoli, et todellakaan ole ainoa, joka kamppailee painonhallinnan, terveellisen ruokavalion ja sopivan liikuntamäärän kanssa. Koska olet lukemassa tätä blogia, tiedän, että haluat saavuttaa tavoitteesi ja olet valmis tekemään töitä niiden eteen. Siksi kannattaa jatkaa lukemista ja tutustua Jenkkakahvoista tiimalasiksi -valmennukseen.

Kun tulet mukaan nyt, säästät 50 € hinnassa! Toimi nopeasti, sillä kampanja päättyy maanantaina 10.1.



Muutokset kehossa tulivat oikeastaan uusien elämäntapojen opettelun sivussa, hiukan huomaamatta. Ensimmäistä kertaa näkyviä tuloksia on tullut stressaamatta ja ilman gramman tarkkoja ruuan punnituksia tai kalorien laskentaa. Oma tuntemukseni on, että keho on tiivistynyt yllättävän paljonkin näin lyhyessä ajassa.  Tässäkin kuitenkin mennään eteenpäin ajatuksella ‘hitaasti, mutta varmasti’. Vaatteet istuu nykyisin paremmin, tosin housuja saa nyt jo välillä nostella.



Jenkkakahvoista tiimalasiksi -verkkovalmennuksessa opetellaan taitoja syödä terveellisesti ja kiinteyttävästi, ymmärtää omia valintoja, liikkua ja nukkua oman elämäntilanteen ja omien arvojen mukaan.

Fyysinen muutos on aina myös psyykkinen muutos, joten valmennukseen kuuluvien mentaalitehtävien avulla päästään pureutumaan aidosti toimivaan ja pysyvään muutokseen. Ruokavalio- ja liikuntasuunnitelma on hyvin joustava, ja saat itse tehdä siitä juuri sinun elämäntilanteeseesi realistisen toteuttaa.

Tämä 8 viikon valmennus sopii sinulle, jos tunnistat itsesi joistain seuraavista kohdista:

  • Rasva kerääntyy etenkin vyötäröllesi ja ehkä myös reisiin ja takapuoleen.
  • Tiedät että sinun pitäisi syödä terveellisemmin ja viilata elämäntapojasi, mutta et vain saa aikaiseksi.
  • Makean- tai suolan ja rasvan himo vaivaa.
  • Työpäivän jälkeen energiasi ei riitä enää kunnolla omiin mukaviin juttuihin.
  • Kenties liikut jo nyt säännöllisesti mutta tulokset eivät näy kiinteämpänä kroppana.
  • Olet yrittänyt aiemmin ottaa itseäsi niskasta kiinni, mutta ON/OFF-tyyppinen ajattelu ei ole tuottanut tuloksia pitkällä aikavälillä.
  • Olet ajatellut liikuntaa kalorinpolttona etkä aineenvaihdunnan optimoijana.
  • Olet kyllästynyt itsekritiikkiin ja haluat opetella terveelliset elämäntavat lopullisesti, jotta voisit pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin kuin haluat.

>> Klikkaa tästä ja tule mukaan Jenkkakahvoista tiimalasiksi valmennukseen

Syksyn aikana multa on lähtenyt 12kg.
Olen erittäin onnellinen kun lähdin mukaan tähän valmennukseen. Aluksi ajattelin ”mun on saatava joku projekti, että selviän”, mutta nykyään en pidä tätä mitenkään projektina vaan tää elämäntyyli on alkanut muodostumaan normaaliksi arjeksi.

Superale 3.-9.8.!

SUPERALE on syksyn suurin ale, jolloin kaikki kurssit ja e-kirjat ovat puoleen hintaan. Lisäksi kirjat ja treenivälineet saa alehinnoin!

Saat alennuksen koodilla: SUPER

Päivää
Tuntia
Minuuttia
Sekuntia

Nämä kirjoitukset saattavat kiinnostaa sinua:

Proteiinirahka sopii satunnaiseen käyttöön
Ruokavinkit

Proteiinirahka ja -patukka: haittaa vai hyötyä?

Proteiinirahka, proteiinipatukka, proteiinivanukas… Kaupoissa riittää erittäin runsaasti valinnanvaraa erilaisiin proteiinituotteisiin. Onko maustettu proteiinirahka tai -patukka terveellinen vaihtoehto välipalaksi? Entä sopivatko ne säännölliseen käyttöön? Lue tästä

Hienoa!

Jätä sähköpostisi, paina nappia ja lähetän -40 % kupongin sinulle

Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi, saat ensimmäisen ostoksesi edullisemmin

Uutiskirjeen tilaamalla sallit maikkimarjaniemi.fi:n lähettää sinulle viestejä ja vahvistat lukeneesi ja hyväksyvän tietosuojaselosteen.

40 % ALE (1)

Haluatko 40 % alennuksen ensimmäiseen ostokseesi?

Kiitos!

Tarkista sähköpostisi ja löydät alekoodin sieltä.

Jos viestiä ei jostain syystä löydy, tarkista myös roskapostisi.