Onko sulle tuttu tilanne se, että olet alkanut viilata elämäntapojasi ja haluaisit kertoa uusien, parempien tapojen ilosanomaa läheisille, mutta jostain syystä heitä ei kiinnosta yhtään? Joku saattaa jopa toppuutella ja käskeä vähän relaamaan sen lenkkeilyn kanssa ja ottamaan suklaata. Miten jatkaa muutosta näinkin lannistavissa sosiaalisissa ympyröissä?

Maikki kertoo olleensa joskus niin innoissaan treeni- ja ravintoasioista, että on hehkuttanut niitä ystäville ja perheelle, mutta heidän suhtautumisensa on ollut nihkeää. Maikki kertoo oivaltaneensa, että tuputtaminen aiheuttaa muille vain muutosvastaisuutta ja kapinahenkeä. Yritätkö rajoittaa minun syömisiäni ja kieltää jotain? Viepäs nyt se parsakaalisi sinne minne aurinko ei paista!

Jos siis haluat sosiaalista tukea esimerkiksi painonhallintaan, mieti millä tavoin kommunikoit. Jos esimerkiksi siippasi haluaa tehdä uunimakkaraa, sen sijaan että alat luennoimaan makkaran epäterveellisyydestä, voit ehdottaa salaattia makkaran kaveriksi.  Tai jos kohtaat työpaikalla ryhmäpaineen nassuttaa palaverimunkki, ei välttämättä kannata huokailla, kuinka munkissa on lounaan verran energiaa. Jos kaverit pyytävät aina lasilliselle baariin, voit yrittää ideoida vaihtoehtoisia, mahdollisesti liikunnallisia tapaamisia vaikkapa keilaamaan tai pakopeliin!

Painonhallinnassa ja elämäntapamuutoksessa sosiaalinen tuki on äärettömän tärkeää.

Mitä tehdä, jos lähipiiri ei tarjoa tukea muutokseen

Maikin mukaan sosiaalinen tuki elämäntapamuutoksessa on tutkitusti erittäin tärkeää, eikä tukea voi koskaan olla liikaa. Esimerkiksi kotoa ei välttämättä löydy tarvittavaa tsemppiä, jos puolisolla tai muulla perheellä ei ole samansuuntaisia tavoitteita. Aina edes positiivinen lähestymistapa ei auta, vaan lähipiiri ei kerta kaikkiaan innostu hyvinvointia tukevista tavoista. Minulle ainakin on vaikeaa pysytellä kukkakaali-porkkana –napostelulautasen äärellä, jos toinen vetää vieressä rapsakoita viinietikkasipsejä!

Ylipäätään se, että aihetta pitää mielessä, keskustelee siitä ja lukee muiden ajatuksia aiheesta, auttaa hyvien valintojen tekemisessä ja juurruttamisessa tavoiksi. Tässä tulee apuun sosiaalinen media, jossa voi seurata itseään inspiroivia Facebook- ja Instragram-tilejä. Joskus sopivien tilien ja ryhmien löytäminen on haasteellista, jos esimerkiksi tuntuu, että kaikki muut ryhmässä ovat paljon paremmassa kunnossa tai muuten jotain sellaista, johon ei voi itse samaistua.

Koska sosiaalinen tuki on niin tärkeää elämäntapamuutoksissa ja omaa hyvinvointia tukevien tapojen ylläpidossa, Maikki halusi luoda Facebookin maksuttoman yhteisön nimeltä Maikin hyvinvointiklubi. Tässä yhteisössä voit siis vapaasti keskustella hyvinvointiin liittyvistä asioista, tukea toisia, ja saada hyviä vinkkejä ja tukea muilta.

Postaamme hyvinvointiklubiin videovinkkejä ja arvontoja, linkkaamme asiantuntijahaastatteluja, herätämme keskustelua ja laitamme haasteita pystyyn, jotta saadaan sanat teoiksi ja teot tuloksiksi. Kerromme ryhmässä myös ilmaisista kursseista ja annamme tarjouksia maksullisiin kursseihin, mutta Maikin hyvinvointiklubi ei ole mikään mainosryhmä vaan hyvinvoinnin yhteisö, josta saat paljon aidosti toimivia työkaluja sun arkeen. Tuu mukkaan klikkaamalla tästä!


Leave a Reply

Your email address will not be published.